Valtteri Bottas – Mestaruusainesta?

Suomen tulevaisuuden toivo autourheilun kuninkuusluokassa, Valtteri Bottas, metsästää ehjää ja entistä parempaa kautta Williams-tallin väreissä.

Viime vuoden kuusi palkintosijaa ja 186 MM-pistettä kertovat siitä, että Bottas ei ole enää F1-sarjan keltanokka, vaan noususuunnassa oleva varteenotettava mestariehdokas. Neljäs sija kokonaistuloksissa enteilee Bottakselle erittäin mielenkiintoista kautta. Kautta edeltävissä testeissä Bottas sekä hänen Williamsinsa näyttivät lupaavaa vauhtia, jonka siirtäminen itse kauteen on elinehto, mikäli Bottas ja Williams haluavat rikkoa Mercedesin monopolin.

Huipulle on vielä matkaa

Kauden 2015 avauskilpailu Australiassa ei kuitenkaan mennyt nappiin, sillä Bottaksen aika-ajossa kärsimä alaselän välilevyvamma esti kilpailun. Seuraavassa Bahrainin osakilpailussa Bottas ajoi komeasti viidenneksi. Kiinan GP-kilpailussa Bottas ylsi jälleen pistesijoille kaasuttelemalla maaliviivan yli kuudentena. Viimeisimmässä eli Malesian osakilpailussa Valtteri jäi nipin napin palkintokorokkeelta ajamalla komeasti neljänneksi. Voit lukea lisää vuoden 2015 F1-kaudesta artikkelistamme Formula 1 2015.

Kausi on siis alkanut suhteellisen lupaavasti. Mutta pitää muistaa, että Bottaksen potentiaalin pitäisi kukkia pikaisesti, jotta unelmat maailmanmestaruudesta pysyisivät elossa tällä kaudella: Hallitseva maailmanmestari Hamilton on voittanut neljästä osakilpailusta peräti kolme. Tästä huolimatta kausi on pitkä ja kaikki kortit ovat avoinna ennen loppuun asti.

Bottaksen manageri Mika Häkkisen niskoilla painaa myös suuri vastuu, sillä esimerkiksi Nico Rosbergin menestykseen auttaa hänen isänsä Keken kokemus, kun taas Bottaksella ei ole samanlaista tietopankkia. Näin ollen Häkkisen kokemus voi kasvattaa Bottaksesta suuren maailmanmestarin.